Etusivu

Mies katselee koivujen välistä.

Luonnon helmiä säilyttämässä

Suomessa on pian tasan neljäkymmentä kansallispuistoa, joiden luonnosta retkeilijät voivat nauttia. Arvokkaiden luontoalueiden säilyminen on ollut pitkälti aktiivisen kansalaistoiminnan ansiota.
Arvo Ylppö tutkii lasta Lastenlinnan neuvolassa

Äitiyspakkausten mallimaaksi

Sata vuotta sitten joka kolmas suomalaislapsi kuoli jo vauvana. Nyt Suomen neuvolatoiminta on maailman huippua ja äitiyspakkauksista on tullut kansainvälinen sensaatio.
Noora Västinen on tehnyt vammaisuutta monin tavoin näkyväksi valtakunnallisessa mediassa.

Esteetön ympäristö kaikille

Esteetön pääsy lukuisiin julkisiin rakennuksiin on vaatinut vuosia vaikuttamistyötä vammaisten oikeuksia ajavilta järjestöiltä. Uudet julkiset tilat ovat pääasiassa esteettömiä ja monia vanhoja, kansallisia monumentteja on korjattu siten, että niissä voi liikkua pyörätuolilla.
Naisen kädet, jotka kirjoittavat ruutuvihkoon.

Lukutaito liberialaisille

Länsiafrikkalaisen Liberian aikuisväestöstä yli 70 prosenttia on lukutaidottomia. Sisällissota katkaisi monilta koulutusmahdollisuudet ja jälleenrakennus on yhä kesken.
Kuvassa Liisa ja Pentti Tuovinen

Onnellisempia parisuhteita luomassa

Toimiva parisuhde lisää sekä vanhempien että lasten onnellisuutta. Vahvistuakseen parisuhde vaatii kuitenkin työtä. Parisuhdekeskus Kataja koordinoi parisuhdetyön toimijoita koko maassa.
Meripelastusseuran vapaaehtoiset ovat valmiina pelastustehtäviin, kunhan veneilykausi keväällä alkaa.

Vapaaehtoiset pelastavat vesillä

Vapaaehtoiset hoitavat neljänneksen Suomen vesialueiden pelastustehtävistä. Viime vuonna vapaaehtoiset meripelastajat auttoivat vesillä lähes 3500 ihmistä. Heistä 25 pelastettiin todennäköiseltä menehtymiseltä.
Tyttöjä leikkimässä Nigerian pakolaisleirillä.

Tyttöjen oikeuksien puolella

Kansainvälinen tyttöjen päivä 11. lokakuuta muistuttaa syrjinnästä, jota tytöt kohtaavat kaikkialla maailmassa ikänsä ja sukupuolensa takia. Toisaalta se on myös juhlapäivä, joka nostaa esiin tyttöjen voiman ja mahdollisuudet.
Esko Salmi ja Tauno Huotari harjoittelevat ahkerasti Hämeenlinnan Keinukamarin ohjatussa liikuntaryhmässä.

Vetreämpi vanhuus liikkumalla

Ikäihmiset haluavat yleensä asua kotonaan niin pitkään kuin mahdollista. Itsenäiseen asumiseen vaadittavaa fyysistä toimintakykyä voidaan ylläpitää voima- ja tasapainoharjoittelun avulla.