Afrikka

Mustavalkokuva kolmesta miehestä keskustelemassa.

Siirtomaasta itsenäiseksi valtioksi

Suomalaiset ovat olleet kehittämässä Namibiaa lähes 150 vuotta. Maan pohjoisosan terveydenhuollon ja kirjakielten luomisesta alkanut kehitys huipentui Namibian itsenäistymiseen 1990.
Naisryhmä työskentelee toimitalon pihamaalla

Itseluottamusta muuttaa asioita

Pienten, vapaaehtoisvoimin toimivien kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyön tulokset näkyvät ihmisissä. Msingin Ystävyysseuran miltei 30-vuotinen yhteistyö Msingin kyläläisten kanssa on muuttanut etenkin naisten ja vammaisten elämää.
Nainen vihreässä pyörätuolissa

Vammaisten perusoikeuksien puolesta

Vammaiset kokevat Mosambikissa paljon syrjintää ja seksuaalista hyväksikäyttöä. Mahdollisuuksia kouluttautua ei ole. Useat suomalaisjärjestöt ovat parantaneen maan vammaisten asemaa.
Naisen kädet, jotka kirjoittavat ruutuvihkoon.

Lukutaito liberialaisille

Länsiafrikkalaisen Liberian aikuisväestöstä yli 70 prosenttia on lukutaidottomia. Sisällissota katkaisi monilta koulutusmahdollisuudet ja jälleenrakennus on yhä kesken.
Nuori somalinainen sinisessä huivissa.

Somalia kehittyy Suomesta käsin

Suomen Somalia-verkosto tukee Somalian jälleenrakentamista kehitysyhteistyöhankkeilla sekä edistää somalien kotoutumista sekä avoimuuden kasvua Suomessa muun muassa nuorisotyön avulla.
Naisia ja miehiä tietokoneiden äärellä juttelemassa.

Tieto kaikkien ulottuville

Tansaniassa ja Namibiassa kirjastojen tiedonhakumahdollisuuksia on parannettu suomalaistuella. Digikuilun kaventuminen tarjoaa paikallisille työkalun taistella köyhyyttä vastaan.