Kehitysyhteistyö

Lapsia opettelemassa viittomista aikuisten johdolla.

Kieli ja oikeudet kuuroille

Kansalaistoiminta on edistänyt merkittävästi viittomakielisten asemaa suomalaisessa yhteiskunnassa. Yhteistyötä tehdään myös esimerkiksi Kosovon ja Albanian kuurojen tukemiseksi.
Lapsi ja poro mustavalkokuvassa.

Kehitysapua Suomen lapsille

Sotien jälkeen Suomi oli Pohjoismaista ainoa, jossa oli nälänhätä. UNICEF aloitti avustushistoriansa ruokkimalla köyhiä ja aliravittuja lapsia erityisesti Itä- ja Pohjois-Suomessa.
Mustavalkokuva kolmesta miehestä keskustelemassa.

Siirtomaasta itsenäiseksi valtioksi

Suomalaiset ovat olleet kehittämässä Namibiaa lähes 150 vuotta. Maan pohjoisosan terveydenhuollon ja kirjakielten luomisesta alkanut kehitys huipentui Namibian itsenäistymiseen 1990.
Pakolaisperhe

Pakolaislapsille apua mielenterveyteen

Sisällissota ja sosiaaliset ongelmat ovat jättäneet jälkensä palestiinalaislapsiin Libanonissa. Nyt viisi perheneuvolaa auttaa mielenterveysongelmien kanssa kamppailevia pakolaislapsia.
Sarvikuono

Sarvikuonojen määrä kasvaa Nepalissa

Uhanalaisen intiansarvikuonon tulevaisuus näytti muutama vuosikymmen sitten toivottomalta. Nyt eläinten määrä on saatu kasvuun Nepalissa sinnikkäällä salametsästyksen vastaisella työllä.
Kolme miestä keskustelee.

Tavoitteena rauha Irakiin

Irakiin ei synny kestävää rauhaa, elleivät kaikki kansanryhmät ole mukana rakentamassa maalle yhteistä tulevaisuutta. Konfliktinratkaisujärjestö Crisis Management Initiative on auttanut irakilaisia luomaan sovintoon tähtäävän strategian.
Reilun kaupan ruusukimppu

Eettisempi vaihtoehto kuluttajalle

Ensimmäiset Reilun kaupan kahvit ja teet ilmestyivät markettien hyllyille Suomessa vuonna 1999. Siitä valikoima on kasvanut ja nyt jo joka kolmas Suomessa ostettu ruusu tulee Reilun kaupan tilalta.
Nepalilaisia kivistä ja kankaista rakennetun rakennuksen edessä.

Perustuslaki ay-liikkeen tuella

Nepalin poliittiset ryhmät väänsivät kättä perustuslaista kahdeksan vuotta. Keskeistä lain syntymiselle oli yhteisymmärrys työntekijöiden oikeuksista.