Nuoria Nex Step -messuille.
Next Step 2.0 -ammatinvalintapelissä nuoret tutustuivat eri ammattialoihin niihin liittyviä töitä tehden.
Kuva: SAKKI / Hilla Kurki

Apua ammatinvalintaan

Suomen ensimmäiset ammatinvalintamessut antoivat nuorille monipuolista tietoa koulutuksesta ja työelämästä. Oman alan löytämistä helpottava tapahtuma on kehittynyt ammatinvalintapeliksi.

Suomen Ammattiin Opiskelevien Liiton (SAKKI) Next Step -koulutusmessut järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1990. SAKKI seurasi muiden alojen isoja messutapahtumia ja totesi, että nuoret ansaitsevat oman suuren tapahtuman – omat koulutus- ja työpaikkamessut.

Ensimmäinen tapahtuma järjestettiin pikaisella aikataululla puolessa vuodessa. Valtavan riskin ottaminen kannatti. Messut olivat menestys ja odotetun 5000 kävijän sijaan Helsingin Wanhan Sataman seinät pullistelivat 24 000 nuoren tultua tapahtumaan.

Messuille oli tilausta. Nuoret saivat kaipaamaansa monipuolista tietoa koulutuksesta ja työelämästä.

1980-luvun Suomessa ammatilliset oppilaitokset nähtiin lähinnä huonosti koulussa menestyneiden jatko-opintopaikkana. Next Stepin yhtenä tavoitteena oli nostaa ammatillisen koulutuksen arvostusta. Vuosien mittaan eri paikkakunnilla järjestetyillä messuilla SAKKI on päässyt nostamaan esiin amiksille tärkeitä asioita.

Lähes kolmenkymmenen vuoden aikana messukävijöitä on ollut noin puoli miljoonaa. Next Stepeissä on huomioitu maailman muutos. Vuonna 1997 tapahtumalle avattiin ensimmäistä kertaa omat nettisivut ja YleX sekä sen edeltäjä Radio Mafia tekivät paikan päältä suoraa radiolähetystä.

Next Stepeillä on nähty myös monia valtakunnan poliitikkoja ja artisteja villitsemässä nuorisoa. Poliitikoista tapahtumaan ovat osallistuneet muun muassa pääministeri Paavo Lipponen, presidenttiehdokkaat Martti Ahtisaari ja Elisabeth Rehn sekä viime presidentinvaalien alla Sauli Niinistö ja Pekka Haavisto.  

Next Steppien rooli ammatillisen koulutuksen arvostuksen nostamisessa on ollut merkittävä. Enää amis ei ole kakkosvaihtoehto.

Tällä vuosikymmenellä messutoiminta oli ollut kiihtyvässä murroksessa, kun internet ja sosiaalinen media toivat yhteen koulutusmessujen keskeisen annin eli informaation ja mahdollisuuden keskustella omasta alavalinnasta muiden kanssa. SAKKIssa kehittyi ajatus ammatinvalintapelistä, jossa mukaan tuotaisiin sellaisia elementtejä, joita netti ei voi tarjota. Syntyi Next Step 2.0.

Vuonna 2015 lanseeratussa Next Step 2.0 -ammatinvalintapelissä nuoret tutustuvat 90 minuutin pelikierroksen aikana lukuisiin ammattialoihin niiden töitä käytännössä itse tekemällä. Toiminnallisen ja aktiivisen osallistumisen lisäksi osallistujat hakevat tietoa näyttelytilasta.

Erityisenä painotuksena ammatinvalintapelissä näkyy myös opettajien ja opinto-ohjaajien roolin korostaminen. Pelin yhteydessä kerättyä tietoa kunkin nuoren kiinnostuksen kohteista hyödynnetään tapahtuman jälkeen koulujen opinto-ohjauksessa.

Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto SAKKI

Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto SAKKI on ammattiin opiskelevien etujärjestö. Vuonna 1987 perustetulla järjestöllä on yli 100 000 jäsentä. Yhdistys tukee opiskelijoita heitä koskevissa oikeudellisissa kysymyksissä, järjestää paikallista koulutusta sekä toimii valtakunnallisena ammattiin opiskelevien edunvalvojana ja asiantuntijana.